Puhuri Oy – Tuulikaarron Voima Oy:n omistusjärjestelyt

Wind mill

Mäkitalo toimii Puhuri Oy:n oikeudellisena neuvonantajana sen valmistellessa järjestelyä, jossa B Capital Partners AG:n hallinnoima rahasto tulee Puhurin kahden tuulipuiston omistavan  tytäryhtiön Tuulikaarron Voima Oy:n vähemmistöomistajaksi.

Mäkitalon tehtävät kattavat muun muassa järjestelyyn liittyvien omistusjärjestelyä sekä rahoitusta koskevien sopimusten laatimisen ja neuvottelemisen, toivotun yhtiörakenteen luomisen, hankkeen due diligence -tarkastuksessa avustamisen sekä omistusjärjestelyn voimaanpanon valmistelun ja siinä avustamisen.

Tuulikaarron Voima Oy omistaa kaksi tuulivoimapuistoa – seitsemästä voimalasta koostuvan Keson tuulipuiston ja kahdeksasta voimalasta koostuvan Kaukasen tuulipuiston. Molemmat puistot ovat rakenteilla ja Mäkitalo toimii Puhuri Oy:n ja Tuulikaarron Voima Oy:n oikeudellisena neuvonantajana myös puistojen kehityksessä.

Puistot on tarkoitus ottaa kaupalliseen käyttöön vuonna 2023. Puhuri jatkaa tuulipuistojen rakennuttamista ja hallinnointia myös sovitun omistusjärjestelyn toteutumisen jälkeen.

Lisätietoa antaa

Tiimi